perjantai 25. toukokuuta 2012

Kuin uitettu koira


Remulle kävi nolosti mökillä.
Riehui ja remusi laiturilla kun pesin siitä lokinkakkaa pois harjalla ja eikös vaan laiturin leveys loppunut kesken ja poika putosi veteen.

Luulin jo, että Remu saisi ikuisen kammon laituria kohtaan, mutta noin tunnin kuluttua tuli jo reippaasti takaisin laiturille perässämme ja oli kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Toisen kerran tuli veteen perässäni kun menin uimaan. Menin laiturin päästä ja Remun piti tietenkin tulla myös siitä, tällä kertaa veteen tulo oli hillitympää ja pääkin pysyi pinnalla :)

Saas nähdä millainen vesipeto tuosta vielä kasvaa!!

tiistai 22. toukokuuta 2012

Jälleennäkeminen 22.5.2012


Koitti päivä, jolloin Remu näki taas äitinsä monen viikon jälkeen.
Alkuun pientä jännitystä mutta siitä se riemu sitten lähti ja sillä ei ollut rajaa :)













emä: Mytologins Qraka III

lauantai 19. toukokuuta 2012

11 vko

Remu täytti tänään 11 viikkoa ja painoa aamulla 10,2kg. 









Nukun

Iltaisin Remu asettuu hyvin nukkumaan ja toisinaan nukkuu hauskoissa asennoissa. Tämän rennon asennon ikuistin pari iltaa sitten.


torstai 17. toukokuuta 2012

17.5.2012

Remu on nyt 10,5vko vanha.

Kasvanut on kovasti (painoa lauantaina 9,4kg), huomattiin tuossa että painoa oli tullut hieman liikaa viikkoa nähden ja ihan vähän vähennettiin ruoka-annosta. 

Hyvin meillä on mennyt. Remu saa päivittäin "hulluuskohtauksia", jolloin pitää olla todella napakkana, lapset hieman pelkäävät näitä hetkiä ja mieluummin juoksevat sohvalle/sängylle ylös karkuun kuin kohtaavat naskalihampaisen riiviöpennun. Tuolla tuulella ollessaan Remu ei tykkää yhtään komentelemisesta vaan rupeaa murisemaan uhkaavasti (tai ainakin yrittää) ja haukkumaan. Uskoo kyllä lopulta, kun tarpeeksi kovasti sille ärähdämme takaisin. 

Olen huomannut että nyt viikon sisällä pureminen on laimentunut, ei enää ota niin tiukasti kiinni vaan ote on hellempi. Eikä enää roiku vaatteissa niin hanakasti, että ehkäpä sille on jotain mennyt päähänkin vaikka välillä tuntuu että riiviöinti hetkellä siellä ei liiku mikään :)

Tällä viikolla on Remu oppinut kulkemaan alakertaan portaissa sekä ylöspäin. Tähän asti tässä meillä portaat ovat olleet sellainen peloke, että portaiden yläpäähän on jäänyt pentu surkeana itkemään kun olemme menneet esim. saunaan. Mieli kovasti toisen aina teki tulla perässä mutta kun rohkeus ei antanut periksi. Ensimmäisillä kerroilla kun uskaltautui alas tulemaan uikutti koko ajan niin että pelkäsin että Remulta tulee lopuksi pissit alle, mutta nyt on uikutus loppunut. 

Autoilu on aavistuksen helpottanut. Meillähän ollut ongelmana se, että Remu pelkää autossa ja kuolaa kovasti. Nyt kun mies väkersi sille kuljetushäkin takakonttiin on tilanne vähän helpottanut ja varsinkin nyt sen jälkeen kun Remu on ruvennut näkemään ikkunoista paremmin ulos. Olemme nyt ajelleet pieniä matkoja alhaisella nopeudella, jospa toinen tottuisi. On kuitenkin välttämätöntä kuljettaa koiraa aina välillä autossa, esim. mökille on 12 km matka ja ei sinne nyt vielä oikein voi juoksuttaa ;) Venematka (vajaa 2km) moottoriveneellä menee taas hienosti, siinä Remu ei pelkää yhtään!

Koirakontakteja on ollut joitakin. Kaikki tähän asti olleet hyvätahtoisia ja Remulle ei ole jäänyt näistä pelkoa.    Lenkkeily on siitä hauskaa, että välillä Remua saa kotonta poispäin houkutella kauheasti, mutta kotiinpäin on sitten hirmuinen veto päällä. Hienosti kyllä kulkee hihnassa kun päättää kulkea.

Vahinkoja tulee jonkun verran vielä sisälle, mutta matot ovat tulleet takaisin lattialle. Likaiset matothan ne ovat jo valmiiksi kun emme ole niitä vielä kerenneet pesemään, joten pienet pissiläikät ei haittaa. 

Hyvin menee :)



maanantai 7. toukokuuta 2012

Mökillä

Ensimmäisen mökkiyön jälkeen ollaan näin veikeenä

'Kouluttaja' napsii herkut omiin suihin ;)

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Roskien polttoa katsellen

Toiset pelasi krokettia, minä se hain kaikki kepit :)

lauantai 5. toukokuuta 2012

Koiramme

Tyttömme 8v piirsi Remusta pentukuvan. Maton väristä päätellen kuvassa ollaan vanhempien makuuhuoneessa :)


perjantai 4. toukokuuta 2012

Viittä vaille 9vko

Poseerausta kotinurmella
Niin terhakkana ja tarkkaavaisena
Mökkikoira :)

Autoilu ei oo kivaa

Ollaan todettu tässä viikon aikana, että Remu ei tykkää autoilusta yhtään.
Rupeaa kuolaamaan kovasti ja suusta valuukin paksua kirkasta limaa ihan tolkuttomasti pieneen koiran kokoon nähden.

Olen tässä pähkäillyt, että kyse on joko pahoinvoinnista tai sitten pelosta. Ja toisaalta, kun kunnolla pelkää, niin nostaahan se itellekin oksettavan olon, voihan sitä oksentaa pelosta. Pitänee aloitella Remun kanssa autoon tutustuminen uudestaan, koiran ehdoilla.

Käytiin tänään mökillä joka on saaressa. Sinne mennään moottoriveneellä. Remukin pääsi ensimmäistä kertaa veneeseen. Olin ihan varma, että siitä ei tule mitään, mutta siellä Remu olikin pelkäämätön, itse asiassa melkein vaipui uneen kun hiljalleen ajeltiin.

Mökillä tykkäsi kovasti olla. Oli paljon erilaisia ja uusia hajuja ja vanhoissa lehdissä oli kiva pyöriä! Rannassakin koira kävi jalkojaan uittamassa, hetken jo luulin, että meinaako olla jo niin höperö että uitattaa itsensä. Mutta ei kuitenkaan.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kuulumisia

Remu on ollut meillä kolmatta kokonaista päivää. Kotiutuminen on sujunut hyvin!

Ensimmäisenä iltana pientä iltaitkua oli havaittavissa, mutta paijaamisella sekin aina loppui. Yön nukkui kasvattajan luota saadun oman viltin päällä, meidän sängyn vieressä, minun puolella. Aamuyöllä 04 aikaan heräsin vinksutteluun ja lähdin käyttämään ulkona. Ja hätähän se oli. Tämän jälkeen Remu halusikin hetken leikkiä, jonka aikana teki parit pienet lattialle kun en hoksannut, että pennulla oikeasti voi olla heti perään uusi hätä.

Muutenkin Remu on melkein sisäsiisti, varsinkin jos olemme itse kuulolla ja silmät auki ja tulkitaan toisen viestejä. Heti heräämisen jälkeen ulos sekä heti välittömästi syönnin päälle. Ja jos pitempään jaksaa valvoa, niin siinäkin välissä saa viedä ulos peuhaamaan.

Meillä on iso piha, jossa pennun on hyvä juoksennella. Ollaan pidetty lähinnä irti, tytöt kuljettavat hihnassa. Hieman Remu aristelee kulkea pihan vieraammille alueille, mutta rohkeasti tulee pyydettynä.

Sisällä pelkää/vierastaa alakertaan meneviä portaita. Ei halua/uskalla niissä kulkea, haistelee yläporrasta kovasti, mutta ei lähde yrittämään alas ja eilen minuakin komenteli portaista pois kun niissä seisoin.

Nyt on eilen alkanut löytymään luonnetta pojalta, koittaa näykkiä ja komentaa. Ulkonta tulon jälkeen yrittää välieteisessä aina komennella ja näykkiä pohkeista. Lopettaa kyllä kun tarpeeksi napakasti komentaa.

Nyt on mennyt kaksi yötä siten, että ei ole kakkaa/pissaa lattioille ilmestynyt, Remu jaksaa hienosti nukkua läpi yön. Tosin viime yönä miehen käydessä pissillä 04 aikaan oli hän käyttänyt samalla Remunkin.

Kissan kanssa Remu ei vielä tule oikein juttuun, Remu tahtoisi kovasti tutustua kissaan, mutta kissa on vielä sitä mieltä, että parempi ois kun Remu pysyisi vähän kauempana. Kyllä viime yönkin nukkuivat samassa huoneessa, Remu meidän sängyn alla ja kissa sängyn päällä ;) Ei tainnut Remu edes tietää, että kissa on sängyllä :)

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappuaatto 2012

Mökin venepaikalla käytiin katselemassa vapun jäätilannetta.

Leikkimökin alla on hyvä ottaa päivänokosia!!

Ensimmäinen lelu joka kelpasi pureskeltavaksi. Tyttöjen leluja ;)